19. kertaa järjestettävällä Tampereen kitarafestivaalilla on luvassa jälleen kansainvälinen ja värikäs konserttien sarja. Monet artistivieraista konsertoivat ja vierailevat Suomessa ensimmäistä kertaa. Konsertteja ja pääsymaksuttomia oheistapahtumia järjestetään 7.-10.6. Tampereella ja ympäristökunnissa.
Festivaalin pääartisteihin lukeutuva Raphaella Smits Belgiasta soittaa latinalaisamerikkalaista musiikkia uudelta levyltään Che Argentina. Smits on kansainvälisesti tunnustettu kahdeksankielisen kitaran taitaja. Kroatialaisen Petrit Çekun esitys käy lähes urheilusuorituksesta – hän esittää kaikki Johann Sebastian Bachin sellosarjat, mikä on paitsi musiikillisesti myös fyysisesti vaativa tehtävä. Perinteistä espanjalaista kitaraohjelmistoa kuullaan espanjalaiskitaristi Isabel Martínezin tulkitsemana.
Luvassa on muutakin kuin soolokitaraa: cembalisti Assi Karttunen ja kitaristi Rody van Gemert esittävät mielenkiintoisen sooloista ja duoista koostuvan kokonaisuuden. Konsertin ohjelma perustuu Välimeren alueen historian ja mytologian aiheisiin. Menojalan vipattamaan laittaa puolestaan Olli Soikkeli Trio. New Yorkissa asuva ja Pielisen rannalta Nurmeksesta maailmalle ponnistanut Olli Soikkeli on noussut yhdeksi maailman arvostetuimmista gypsy jazz -kitaristeista. Tampereelle hän saapuu basisti Joonas Tuurin ja rumpali Aleksi Heinolan kanssa.
Nuorempaa eturivin kitaristipolvea festivaalilla edustaa italialainen Cristina Galietto, jonka konsertti pohjautuu italialaiselle musiikille. Mukana esiintymässä on myös Sibelius-Akatemian ja Tampereen Ammattikorkeakoulun kitaraopiskelijoita.
Kitarakursseja, luentoja ja nuorten kitarakilpailu
Tapahtuman aikana järjestetään myös runsaasti muuta ohjelmaa. Neljättä kertaa järjestettävä Suomen kitarakilpailun nuorten sarja kokoaa Tampereelle noin 10–20-vuotiaat kitaransoiton harrastajat. Klassisen kitaransoiton mestarikurssiopetusta tarjoavat Raphaella Smits, Petrit Çeku ja kotimaiset kitaransoitonopettajat. Lisäksi Olli Soikkeli pitää gypsy guitar -workshopin.
Luennot tuovat lisäsyvyyttä ohjelmaan. Raphaella Smits ja tapahtuman taiteellinen johtaja Otto Tolonen keskustelevat konserttiohjelmiston suunnittelusta. Festivaalilla esitetään myös dokumentti Sarabande, joka on Kaltrina Krasniqin vuonna 2018 ohjaama tarina kitaristi Petrit Çekusta. Çeku ja Tolonen johdattelevat kuulijat dokumentin äärelle sekä keskustelevat Çekun Johann Sebastian Bachin sellosarjoista koostuvasta konserttiohjelmasta, joka kuullaan dokumentin jälkeen.