Tampere Guitar Festival 3.-11.6.2017

Uutiset

02.06.2021

Suomen kitarakilpailun 2021 nuorten sarjan tulokset

Suomen kitarakilpailun nuorten sarja 2021 järjestettiin 29.-30.5. koronarajoitusten vuoksi verkossa jo toista kertaa. Kilpailussa oli mukana yhteensä 38 kitaristia kaikkiaan yhdeksästä maasta. Suomesta osallistuvien osuus oli 74 %. Suomen lisäksi kilpailijoita osallistui myös Saksasta, Portugalista, Virosta, Serbiasta, Turkista, Romaniasta, Espanjasta ja Kanadasta. Nuoria soittajia kuultiin kolmessa ikäryhmässä: 12-vuotiaat ja nuoremmat, 1315-vuotiaat sekä 1620-vuotiaat. Tuomaristo koostui kolmesta jäsenestä eri puolilta Suomea. Puheenjohtajana toimi Andrzej Wilkus Sibelius-Akamiasta, ja muut jäsenet olivat Markku Laakso Kuopiosta ja Patrik Kleemola Turusta. Kolmatta kertaa järjestetyn nuorten kitarakilpailun toteutti Tampere Guitar Festival.

Kisan kulkua nuorten sarjan puheenjohtaja Andrzej Wilkus luonneihtii seuraavasti:

"lahduttavinta juuri päättynessä Suomen kitarakilpailun nuorten sarjassa oli nuorten mieletön energia ja intohimo välittää musiikkia kuuntelijoille. Oli suorastaan koskettava nähdä heidän halunsa onnistua omassa soitossa, mutta myös kykynsä adaptoitua virtuaaliseen esiintymismuotoon. Ikään kuin he olisivat meitä aikuisia paljon nopeampia hyväksymään sen, että tällä kertaa yleisö vain sattui istumaan näyttöpäätteiden äärellä, esiintyjä soittaa taas niin kuin ennenkin live-konserteissa – kumartaa, sormet hikoilevat, katse tiivistyy ja ensimmäinen ääni lähtee lentoon.. Vaikuttava! Striimauksissa käytettävät laitteet paranevat nyt huimaa vauhtia ja monen lähetyksen äänenlaatu oli jo varsin hyvä."

Tulokset

Huom: kuvien numeroinnit kertovat esiintymisjärjestyksen, eivät sijoituksia.

Ryhmän 1 kisaajat

Ryhmä 1 (12-vuotiaat ja nuoremmat)

  1. sija (jaettu): Ken Ma, Kanada (75 €); Tuomas Kujala, Suomi (75 € ja Suomen kitaransoitonopettajien erikoispalkinto 100 €)
  2. sija: David Tudor, Romania (50 €)
  3. sija (jaettu): Emmi Koponen, Suomi (Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa); Saska Salmela, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi); Victoria Yu, Suomi  (D'Addarion lahjapaketti); Vilho Hietala, Suomi (Vuoden lavaleijona 2021 – Ostinaton 70 € lahjakortti); Eric Hongye, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi); Lassi Kyllönen, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi); Hiski Holkko, Suomi (TGF-kannustuspalkinto: ilmainen osallistuminen seuraavaan nuorten kitarakilpailuun); Veikka Tanskanen, Suomi (Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa)

Ryhmän 2 kisaajat

Ryhmä 2 (13–15-vuotiaat)

  1. sija (jaettu): Vasco Ferreira Grãos, Portugali (100 €); Uroš Jaćević, Serbia (100 €)
  2. sija (jaettu): Svenja Lienemann, Saksa (50 €); Arul Medini Arul Jothi, Suomi (Vuoden lavaleijona 2021– Ostinaton 70 € lahjakortti ja Suomen kitaransoitonopettajien erikoispalkinto 100 €)
  3. sija (jaettu): Antton Kiuru, Suomi (Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa); Matleena Määttä, Suomi (Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa ja TGF-kannustuspalkinto: ilmainen osallistuminen seuraavaan nuorten kitarakilpailuun)

Muut palkinnot:

  • Joel Miettinen, Suomi (Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa)
  • Aleksi Nivala, Suomi (D'Addarion lahjapaketti)
  • Mikael Myllymäki, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Bhargav Aniish Punaganti Venkata, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Oskar Märtin, Viro (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Oskar Kalmanlehto, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Kedharnatha Singh Ramabharathi, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Georgios Karamertzanis, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Hamsadharshni Ravibalasingam, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Riia Pietilä, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Defne Çimen, Turkki (TGF-palkinto ja diplomi)
  • Sheila Le, Suomi (TGF-palkinto ja diplomi)

Ryhmän 3 kisaajat

Ryhmä 3 (16–20-vuotiaat)

  1. sija: Valentin Gheorghe, Romania (150 €)
  2. sija (jaettu): Eneko Aristondo, Espanja (75 €) / Barkan Canbolat, Turkki (75 €)
  3. sija (jaettu): Lauri Kujari, Suomi (Vuoden lavaleijona 2021– Ostinaton 70 € lahjakortti, Suomen kitaransoitonopettajien erikoispalkinto 100 € ja Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa); Veera Mara, Suomi (D'Addarion lahjapaketti)

Muut palkinnot:

  • Veeti Forsström, Suomi (TGF-kannustuspalkinto: ilmainen osallistuminen seuraavaan nuorten kitarakilpailuun, Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa)
  • Daniel Jonsson, Suomi (Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa)
  • Veikka Ruotsalainen, Suomi (Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa)
  • Vili Sinelampi, Suomi (Kitaristien teemapäivä Sibelius-Akatemiassa)

Katso tulosjulkistuvideo, jossa tuomaristo antaa palautetta kaikista ikäryhmistä.