Tampereen kitarafestivaali saa uuden taiteellisen johtajan
20th Tampere Guitar Festival 4-9 June 2024

News archive

14.06.2021

Tampereen kitarafestivaali saa uuden taiteellisen johtajan

Vuonna 2005 perustettu kansainvälinen kitaratapahtuma Tampere Guitar Festival uudistuu uuden taiteellisen johtajan nimityksen myötä. Tapahtuman perustaja Tomi Tolvanen on toiminut alusta saakka tapahtuman festivaalijohtajana, mutta nyt nuo tehtävät jakautuvat ja taiteellisen johtajan pestissä aloittaa Otto Tolonen. Tolvanen jatkaa tapahtuman toiminnanjohtajan roolissa.

Tampereen kitarafestivaali on juuri päättynyt. Se oli tapahtuman perustajan Tomi Tolvasen festivaalin koko ohjelman viimeinen taiteellinen tuotanto. Taustalla on hiljalleen kypsynyt ajatus vastuutehtävien jakamisesta ja uusien näkökulmien löytämisestä tapahtuman ohjelmasuunnitteluun.

- Melkoinen antikliimaksihan tämä on huipentaa festivaalin pääsuunnittelu kahteen peräkkäiseen verkkototeutusvuoteen, mutta toisaalta nyt aika on kypsä antaa viestiä eteenpäin. En koe, että minulla olisi tapahtumalle enää paljoa annettavaa taiteellisen sisällön puolesta. Sitä suuremmalla innolla käytän vapautunutta aikaa ja energiaa tapahtuman taustajoukoissa toiminnanjohtajan roolissa, kertoo satoja tapahtumatuotantoja tehnyt Tolvanen.

Taiteelliseksi johtajaksi nimitetty Otto Tolonen on menestynyt kotimainen klassinen kitaristi. Tolonen on konsertoinut eri puolilla maailmaa ja menestynyt kansainvälisissä kitarakilpailuissa. Hän toimii professorin virassa Lyypekin musiikkikorkeakoulussa Saksassa sekä Norjan valtiollisessa musiikkikorkeakoulussa Oslossa. Otto Tolonen asuu tällä hetkellä Saksassa.

Olen erittäin innoissani uudesta nimityksestäni, kertoo kitarafestivaalin tuore taiteellinen johtaja Otto Tolonen. Kitarafestivaalilla on pitkät perinteet ja sillä on hyvä maine maailmalla. On kunniatehtäväni jatkaa perinteitä esimerkiksi kitararesitaalien muodossa. Toisaalta tahdon myös uudistaa konserttisisältöjä. Mielessäni on teemoja, kuten poikkitaiteellisuus, improvisaatio ja nykyteknologian hyödyntäminen, Tolonen visioi.

Otto Tolosen kädenjälkeä tullaan näkemään ja kuulemaan 18. kertaa järjestettävällä Tampere Guitar Festivalilla kesäkuussa 2022. Ohjelma julkistetaan alkuvuodesta 2022.