Taidesoittimena kitara on nuori soitin verrattuna vaikkapa jousisoittimiin. Se on kuitenkin löytänyt paikkansa niin musiikkioppilaitoksissa kuin taidekentällä, mutta kehitettävää löytyy edelleen. Missä kitaran tulisi soida? Voiko kilpailutoiminnalla tukea kitarakulttuuria? Seuraavassa näitä teemoja pohditaan ja avataan asiantuntijahaastattelujen avulla.

Nykymuotoisen klassisen kitaran tarina alkaa 1800-luvun Espanjasta, josta se hiljalleen löysi tiensä myös Suomeen. Vuonna 1882 perustetussa Sibelius-Akatemiassa klassisen kitaransoiton opetus alkoi vuonna 1967 venäläissyntyisen Ivan Putilinin johdolla. Hänen opissaan on ollut muun muassa kitaristi-tuottaja Seppo Siirala, joka toteaa kitaran nousseen viimeisen reilun sadan vuoden aikana salonkien ja pienten harrastajapiirien kätköistä konserttisoittimeksi muiden perinteisten soitinten rinnalle. “Kitaristit kuten Andrés Segovia, Julian Bream ja John Williams ovat osoittaneet taidoillaan kitaran olevan ilmaisuvoimainen ja monipuolinen soitin myös isoilla konserttilavoilla, ja siihen on myötävaikuttanut myös soitinrakennuksen kehittyminen”, Siirala pohtii.

Kuva: Teemu Höytö

Kitaransoiton opetus levisi vuosien saatossa eri puolille Suomea, ja klassisen kitaran varsinainen läpimurto tapahtui 1980-luvulla. Tällä hetkellä kitara on mukana lähes kaikkien maamme musiikkiopistojen ja musiikkikorkeakoulujen opetustarjonnassa, mutta tilanne on myös hieman hajaantunut. Sibelius-Akatemian kitaransoiton lehtori Andrzej Wilkus on havainnut, että suurissa kaupungeissa kitaraan on hakijoita enemmän kuin vapaita oppilaspaikkoja on tarjolla. “Isommista populaatioista toki löytyy enemmän innokkaita soittajia, mutta myös valovoimaiset opettajat houkuttelevat soittajia. Samalla pienemmillä paikkakunnilla on pulaa osaavista opettajista, sillä monet valmistuvista pedagogeista haluavat jäädä pääkaupunkiseudulle tai suuntautua suurempiin kaupunkeihin. Joillakin paikkakunnilla myös kysynnän vähentymisen myötä kitara ja moni muu instrumentti on pedagogisessa murroksessa. Yleisesti kitaransoiton taso Suomessa on kuitenkin korkea ja kansainvälisen tason osaajia on paljon”, arvioi Wilkus.

Kuva: Teemu Höytö

Wilkus näkee kitaran viehätyksen perustuvan toisaalta sen intiimiyteen ja herkkyyteen, mutta toisaalta myös ilmaisukeinojen valtavaan kirjoon, ja maalailee: “Kun kitarassa yhdistyy pianon harmonisuus ja viulun laulava melodisuus höystettynä perkussiivisilla ulottuvuuksilla, syntyy valtava määrä soinnillisia mahdollisuuksia.” Ei siis ihme, että kitara taipuu niin moneen musiikkilajiin. Myös säveltäjät ovat löytäneet klassisen kitaran moninaiset mahdollisuudet. Uusia sävellyksiä syntyy jatkuvasti, mikä osaltaan lisää instrumentin laajempaa tunnettuutta, erityisesti kamarimusiikkiteosten avulla.

Kehitettävää klassisen kitaran saralla kuitenkin vielä riittää. “Taidemusiikki yksilölajina yleisesti on kokenut suuren murroksen viime vuosikymmeninä”, arvioi Suomen tunnetuimpiin klassisiin kitaristeihin lukeutuva Turun Taideakatemian yliopettaja Timo Korhonen. “Samalla kun musiikkia on saatavilla jatkuvasti, helposti ja kaikkialla, on perinteisen taidemusiikin yleisö ehkä jollakin tavalla tekijöiltä hukassa.” Korhonen toteaa myös, että on nähtävissä jonkinlaista sisäpiiriytymistä, ja kitaristit esiintyvät nykyään usein kitaristeille kitarafestivaaleilla laajempien musiikkijuhlien ja yleisöjen sijaan. Tämän lisäksi yhtenä kehittämiskohteena koko taidemusiikkikentälle Korhonen näkee verkkototeutuksen, mutta ei niin, että kuvassa näkyy huonosti valaistu soittaja, joka kuuluu keskinkertaisella äänenlaadulla. “Tarvitaan persoonallisia taiteellisesti tinkimättömiä rohkeita esityksiä, joissa vuorovaikutus toimii. Samalla verkossa toimiminen antaa, ainakin teoriassa, mahdollisuuden löytää klassisesta kitarasta kiinnostunut yleisö maailmanlaajuisesti”, Korhonen summaa.

Kuva: Tomi Tolvanen

Kitarakilpailu – turmiolliset turnajaiset vai soitannollinen paraatikulkue?

“Euroopassa musiikkikilpailuilla on pitkät perinteet ja ne ovat osa harrastamiskulttuuria. Suomessa puolestaan on hieman erilainen pedagoginen ja ajatuksellinen lähestymistapa musiikin harrastamiseen. Ja kuuluuko kulttuurissa kilpailla?” pohtii Andrzej Wilkus ja toteaa samalla, että toisaalta nyky-yhteiskunnassa kilvoitellaan jatkuvasti ja kilvoittelu kuuluu nuoren ihmisen elämään osana kasvutapahtumaa. Seppo Siirala jatkaa ajatusta toteamalla taiteessa kilpailemisen olevan aina ristiriitaista, koska objektiivisia kriteereitä paremmuuden osoittamiseksi ei juurikaan ole – urheilusta tutut metrit, minuutit ja kilot puuttuvat, ja tilalla ovat soittimen hallinta, musikaalisuus, lavaesiintyminen sekä kilpailuohjelmisto ja sen tulkinta. “Kyse on paljolti yksittäisten tuomarien mieltymyksistä ja arvostuksista. Kaikesta huolimatta kilpailut keräävät paljon osallistujia ja herättävät yleisön mielenkiinnon”, Siirala sanoo.

Kuopion konservatorion kitaransoitonopettaja Markku Laakso on havainnut, että kilpailuun osallistuminen kannustaa soittajia harjoittelemaan ja oppimaan uutta. “Voittaminen ei ole keskeisintä, vaan matka on tärkeämpi kuin päämäärä”, Laakso kiteyttää. Konsertti- ja kilpailutilanteisiin Laakso kannustaa oppilaitaan jääkiekkovalmentajalta kuulemallaan kommentilla: “Tämä on teidän päivä!” Siinä Laakson näkemyksen mukaan huipentuu se valtava tehty työ, josta myös esiintyjän olisi hyvä oppia nauttimaan.

Kuva: Teemu Höytö

“Kilpailu voi toimia kannustimena itsensä voittamiseen, motivaattorina nuoren soittajan intohimoiseen harjoitteluun”, pohtii puolestaan Timo Korhonen. “Menestys voi parantaa itseluottamusta ja mahdollisuutta saada apurahoja. Kilpailuja, ja sitä myötä voittajia, on maailmalla paljon.” Ammatillinen menestys onkin Korhosen mukaan lopulta kiinni muun muassa taiteilijapersoonallisuudesta, kommunikaatiotaidoista, internetin mahdollisuuksien hyödyntämisestä ja fanien sitouttamisesta. Soittimen tekninen hallinta ja musiikkityylien ymmärtäminen puolestaan ovat ammattilaiselta edellytettyjä perusominaisuuksia.

“Soitonopettajien asenteet välittyvät oppilaisiin”, toteaa Wilkus ja arvioi, että opettajien omat kokemukset kilpailemisesta vaikuttavat vahvasti siihen, kuinka he kannustavat oppilaitaan osallistumaan kisoihin. Samoilla linjoilla on Turun konservatorion ja musiikkiopiston kitaransoiton lehtori Patrik Kleemola, joka näkee, että opettajat kautta Suomen voisivat hieman matalammalla kynnyksellä ehdottaa innostuneille oppilaille mahdollisuutta osallistua kilpailuihin. Opettajat ovat paljon vartijoina; on nuoren kannalta valitettavaa, jos hän ei saa kannustusta tai edes mahdollisuutta pohtia kantaansa osallistumiseen kotona ja opettajan kanssa. Jos aika ei ole kypsä juuri nyt, se saattaa kuitenkin herättää uudenlaisia sisäisiä tavoitteita tulevaisuuteen. Onkin tärkeää muistaa, että lapsille ja nuorille suunnatuissa kilpailuissa on usein vahvasti pedagoginen luonne ja ne toimivat niin opettajien kuin harrastusohjaajien työkaluina, eivät osaamisen mittareina.

Kuva: TGF:n kuva-arkisto

Suomessa on vain yksi kitarakilpailu

Tämän hetken ainoaa kitarakilpailua Suomessa järjestää pian 20-vuotias Tampere Guitar Festival. Vuonna 2018 se perusti festivaalin yhteydessä toteutettavan Suomen kitarakilpailun, The Classical Guitar Competition of Finlandin, jonka keskeinen tavoite on tuoda yhteen kitaristeja Suomesta ja ulkomailta sekä kehittää klassisen kitaran kulttuuria yleisesti. Vuonna 2019 ikärajattoman sarjan oheen perustettiin nuorten sarja. Patrik Kleemola huomauttaa, että Suomessa ei vuosikausiin järjestetty nuorille soittajille suunnattua kitarakilpailua, ja siksi hän pitää nuorten sarjaa erittäin tärkeänä kotimaiselle kitarakulttuurille.

Nuorten sarja on suunnattu alle 21-vuotiaille kitaransoiton harrastajille, ja siinä on kolme eri ikäryhmää. Mittelö on luonteeltaan katselmuksenomainen, ja se kannustaa nuoria pitkäjänteiseen harrastamiseen. Harrastuskulttuurin muuntumisen se huomioi mahdollisuudella soittaa osa ohjelmasta muulla kuin klassisella kitaralla, jossa kisan pääpaino muutoin on. Soittaa voi myös oman kappaleen tai vaikkapa improvisaation; viitekehys ohjelman suhteen on hyvin väljä. Kilpailun ikärajaton sarja on puolestaan suunnattu pidemmällä oleville kitaristeille kaikkialta maailmasta. Sen keskeisin pyrkimys on tukea kitaristien ammattimaistumista ja kansainvälistä verkostoitumista. Tänä vuonna ikärajaton sarja toteutetaan toista kertaa yhteistyössä espanjalaisen kumppanuusfestivaalin kanssa lisänimellä The Classical Guitar 2 in 1 Online Competition.

Kuva: Viivi Vanamo

Parhaimmillaan Suomen kitarakilpailun toteutus on silloin, kun eri ikäryhmät kohtaavat toisensa ja kuulevat toistensa soittoa. Varttuneemmat soittajat toimivat nuoremmille kitaristeille esikuvina. Tätä kokonaisuutta tapahtuman perustaja ja johtaja Tomi Tolvanen kuvailee kehityspoluksi, jolle voi astua minkä ikäisenä tai missä osaamisvaiheessa tahansa, välillä kitarakursseilta vauhtia hakien. Kaikki ovat tervetulleita. Tämän vuoden verkkototeutus tosin hieman nakertaa tätä ajatusta, vaikka siihenkin pyritään yhteisöllisyyttä luomaan. Tolvanen kuitenkin toivoo, että jo ensi vuonna kitaristit voisivat kokoontua jälleen yhteen, mikä mahdollistaisi myös yhteisen vapaa-ajan vieton sekä musiikista nauttimisen konserteissa ja muissa tapahtuman aikana järjestettävissä tilaisuuksissa. Jotain tästä ajasta siirtynee kuitenkin myös tulevaisuuteen, ja teknologiaa hyödyntäviä hybriditoteutuksia tullaan näkemään. “Jatkossakin tärkeintä on se, että kitara kuuluu kaikille”, Tolvanen päättää.

Kuva: Antti Kulmanen

Jutun voi jakaa ja julkaista vapaasti.

Tekstit: Sanni Kaaja, Emma Rikala ja Tomi Tolvanen
Artikkelin pääkuva jutun alussa: Viivi Vanamo
Tiedustelut ja haastattelut: 044 5633 949 / tomi@tgf.fi