PRO GUITARRA -palkinto
Tampere Guitar Festivalin kannatusyhdistys myöntää harkinnanvaraisen Pro Guitarra -kunniapalkinnon. Se myönnetään henkilölle tai taholle ansioista kitarakulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Palkinto on myönnetty vuodesta 2016 lähtien.
Palkitut
2024 – Arto Juusela
Arto Juusela on suomalainen kitaristi-luutisti, joka syntyi vuonna 1939. Hänen pitkä ja vaikuttava uransa on tehnyt hänestä merkittävän hahmon suomalaisen kitaramusiikin historiassa. Jo varhaisessa iässä musiikkiin rakastunut Juusela aloitti kitaransoiton harrastamisen nuorena ja kehitti nopeasti taidot, jotka veivät hänet ammattilaisuralle. Juusela on saanut oppia kitaransoittoon muun muassa Ivan Putilinilta, Andrés Segovialta ja Emilio Pujolilta. Juusela oli 1950–1960-luvuilla tunnetuin kotimainen klassinen kitaristi, erityisesti hänen hyvin pehmeän kosketuksensa ja kauniin äänensä ansiosta.
Juusela on ollut mukana vaikuttamassa vuonna 1967 Sibelius-Akatemiaan hyväksytyn uuden oppiaineen, klassisen kitaransoiton, syntyyn. Helsingin Kitaraseuran puheenjohtajana hän toimi vuosina 1964–1980 ja 1970-luvulta lähtien hän opetti Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. Muusikon- ja opettajanuransa Juusela teki silmätautien erikoislääkärin ammatin ohessa, johon hän valmistui vuonna 1971.
2021 – Seppo Siirala
Seppo Siirala on pitkän linjan kitaristi ja tuottaja, jonka työllä on ollut suuri merkitys erityisesti suomalaisen klassisen kitarakulttuurin esilletulossa ja kasvussa.
2019 - Sérgio & Odair Assad
Vuoden 2019 palkinto myönnettiin brasilialaisille Sérgio ja Odair Assadille. He ovat todellisia kitaran pioneereja ja tehneet klassista kitaraa tunnetuksi eri puolilla maailmaa vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana.
2018 - Leo Brouwer
Kuubalainen säveltäjä - kapellimestari - kitaristi Leo Brouwer palkittiin Pro guitarra -palkinnolla elämäntyöstään kitaramusiikin hyväksi.
2017 - Jukka Savijoki
"Pitkäaikainen Sibelius-Akatemian kitaransoiton lehtori Jukka Savijoki on palkittu Pro Guitarra -palkinnolla. Savijoki on tehnyt merkittävän uran uuden kitaristipolven kouluttajana toimessaan ensimmäisenä kitaransoiton lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Savijoki on toiminut myös samaisen oppilaitoksen konserttisarjan taiteellisena johtajana ja suorittanut siellä ensimmäisenä suomalaisena kitaristina musiikintohtorin tutkinnon vuonna 1997. Savijoki jäi hiljattain eläkkeelle Sibelius-Akatemiasta, mutta jatkaa edelleen aktiivisesti musiikin parissa muun muassa Sveitsissä Luganon konservatorion johtoryhmässä.
Jukka Savijoki on tehnyt myös kansainvälistä uraa kitaristina esiintyen Euroopassa, Etelä ja- Pohjois-Amerikassa sekä Kaukoidässä. Merkittävää on myös, että Savijoki on kantaesittänyt huomattavan määrän uusia teoksia niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin säveltäjiltä ja julkaissut toistakymmentä hyvän arvostelumenestyksen saanutta levyä. Parhaillaan hän viimeistelee kirjaa kitaran varhaishistoriasta Suomessa ja joulukuussa 2016 tasavallan presidentti myönsi Savijoelle Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin."
2016 – Anssi Suomalainen, Martti Rauhala ja Jaakko Silvennoinen
"Tämä trio on ollut mukana perustamassa Tampereen Kitaraseura ry:tä monen muun mukana, ja yhä edelleen he jatkavat aktiivista osallistumistaan seuran ja kitarakentän toimintaan. Tällä työllä on ollut suuri merkitys suomalaisen ja tamperelaisen kitarakultturin kehittymiseen, ja se on vaikuttanut lopulta myös Tampere Guitar Festivalin syntyyn."