To | Thu 17.9.2026 @ 19:00
Patrik Kleemola (FIN) – Spanish Classics played with period instruments
Genre: Classical
Tampereen konservatorio | Tampere Conservatoire, Pyynikkisali
F.E. Sillanpäänkatu 9, Tampere
Väliaika | Interval • Numeroimattomat paikat | Unnumbered seats
- Ennakko | In advance: 22/18 € + tilausmaksut (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
- Ovelta | At the door: 30 €
Tuotanto: Tampere Guitar Festival
"Kleemola´s playing is consistently excellent and he has a huge range of timbre and dynamics."
– American Record Guide
Patrik Kleemola
Tässä konsertissa tutut espanjalaiset klassikot heräävät henkiin alkuperäisessä loistossaan, kun kitaristi Patrik Kleemola esittää niitä periodisoittimilla (Lacote 1839 ja Romanillos 1979). Ohjelma avaa ikkunan kitaran historiaan, sointiin ja ilmaisumahdollisuuksiin sellaisina kuin ne aikoinaan soivat espanjalaisissa ja eurooppalaisissa saleissa.
Eri puolilla maailmaa konsertoiva Kleemola on yksi Pohjois-Euroopan keskeisistä klassisista kitaristeista. Hänet tunnetaan solistina, kamarimuusikkona sekä historiallisen ohjelmiston ja uuden musiikin puolestapuhujana. Hänen intohimonsa 1800-luvun alun kitaramusiikin ja erityisesti Fernando Sorin parissa on vienyt hänet alkuperäislähteiden tutkimuksen ja kansainvälisen tieteellisen työn pariin. Samalla hänen pitkä yhteistyönsä nykysäveltäjien kanssa on laajentanut kitaran ohjelmistoa kymmenillä uusilla teoksilla.
In English
Finnish guitarist Patrik Kleemola brings Spanish guitar classics into fresh focus by performing them on period instruments (Lacote 1839, Romanillos 1979). The programme opens a window onto the guitar’s own history: its colours, resonance and expressive possibilities as they were heard in different eras of Spanish and European musical life.
Renowned as a soloist and chamber musician, Kleemola performs worldwide and stands out as one of Northern Europe’s premier classical guitarists, dedicated to both historical repertoire and contemporary music. His work with early 19th-century guitar music, especially the world of Fernando Sor, has led him to original-source research and international scholarly collaboration. At the same time, his long collaboration with living composers has expanded the guitar repertoire by dozens of new works.
In this recital, familiar Spanish classics are not treated as museum pieces, but as living music shaped by the sound of the instruments themselves. The result is both intimate and illuminating: a chance to hear beloved repertoire with the clarity, warmth and immediacy that period guitars can reveal.
OHJELMA | PROGRAM
-
Fernando Sor (1778–1839): 12 Studies, op. 6 (1815): No. 12 Andante, No. 8 Andantino, No. 11 Allegro moderato; Trois Pièces de Société, op. 36, No. 3 (1828): Andantino, Chasse; Morceau de concert, op. 54 (1832): Introduction, Thème et variations, Allegro
-
Francisco Tárrega (1852–1909): Prelude No. 1, Capricho Árabe (Serenata)
-
Miguel Llobet (1878–1938): 7 Cançons Populars Catalanes: La nit de Nadal, La filadora, El mestre, Lo fill del rei, El testament d’Amèlia, Cançó del lladre, El noi de la mare
-
Joaquín Rodrigo (1901–1999): Tres piezas españolas (1954): I. Fandango, II. Passacaglia, III. Zapateado
TEOSESITTELYT
Teksti: Patrik Kleemola
Fernando Sor
Barcelonassa syntynyt Fernando Sor (1778-1839) polveutui suvusta, jossa oli kunniassa ura armeijan palveluksessa. Sor kuitenkin jo hyvin nuoresta asti rakasti musiikkia ja erityisesti italialainen oopperamusiikki teki häneen suuren vaikutuksen. Fernandon ollessa 12-vuotias hänen isänsä kuoli ja leskeksi jääneellä äidillä ei ollut varaa jatkaa poikansa musiikkiopintoja Barcelonassa. Fernandolle kuitenkin tarjottiin opiskelupaikkaa lähellä Barcelonaa olevassa kuuluisassa Montserratin luostarin poikakuorossa, jossa opiskeluun kuului mm. kirkkomusiikkia, sävellystä ja orkesterisoittoa. Niinpä hän muutti useaksi vuodeksi Montserratiin luostariin ja tätä nuoruutensa aikaa hän muisteli erityisellä lämmöllä Pariisissa elämänsä ehtoopuolella julkaistuissa muistelmissaan. Armeija tuli kuitenkin osaksi Fernandon elämää heti Montserratin jälkeen hänen hakiessaan Espanjan armeijaan, joka taisteli Ranskan vallankumouksellisia joukkoja vastaan.
Vaikkakin Sor soitti useita soittimia taiten ja myöhemmin myös opetti pianonsoittoa, laulua ja harmoniaa niin kitara kulki hänen mukanaan alusti asti. Ehkä johtuen juuri monipuolisesta musiikillisesta taustastaan, hän alkoi ajatella kitaraa uudella tavalla; enemmän harmonisena soittimena eikä vain säestyssoittimena ja jo nuorena hän alkoi herättää suurta huomiota poikkeuksellisella kitaransoitollaan. Elämä Espanjassa ei kuitenkaan tarjonnut Sorille mahdollisuutta toimia yksinomaan vapaana taiteilijana, vaan Montserratin jälkeen hän opiskeli myös Kuninkaallisessa sotilasakatemiassa ja toimi myöhemmin erilaisissa virkatehtävissä.
Ranskalaiset joukot Napoleon käskystä vyöryivät Espanjaan 1808 ja joko Ranskan vallankumouksen ihanteiden kannattajana tai pakon sanelemana Sor asettui lopulta ranskalaisten puolelle. Vuonna 1813 ranskalaiset joukot kuitenkin ajettiin pois Espanjasta ja Sor henkensä uhalla poistui ranskalaisjoukkojen mukana. Barcelonalainen silminnäkija taltioi päiväkirjaansa Sorin hyvästelleen ystävänsä Barcelonassa sanoin: “Kun saavun Ranskaan, otan pois nämä armeijan virkamerkit, tartun kitaraani ja sillä aion myös elättää itseni ja perheeni”. Ja niin hän myös teki.
Seuraavien viidentoista vuoden aikana Sor asui ensin Pariisissa, sitten viettäen pitkiä periodeja Lontoossa ja Venäjällä. Paitsi "Euroopan parhaana kitaristina" hänet tunnettiin myös laulajana ja erityisesti Lontoossa hänen uudet Italialaiset ariettat olivat odotettuja tapauksia, ja johtavat musiikkilehdet pitivät niitä jopa aikansa parhaana Englannissa julkaistuna vokaalimusiikkina. Suurimmat menestyksensä hän kuitenkin saavutti baletin saralla; Cendrillon (Tuhkimo) – baletti kantaesitettiin Lontoossa sekä myös Bolshoi-teatterin avajaisissa Moskovassa, mutta Pariisissa teosta esitettiin vuosina 1823-30 peräti yli sata kertaa ollen yksi 1820-luvun todellisista menestysbaleteista. Voimatta enää koskaan palata synnyinmaahansa Espanjaan hän vietti elämänsä viimeiset vuodet Pariisissa yhdessä tyttärensä kanssa (vaimo oli kuollut vuosia aiemmin), julkaisten sävellyksiään, opettaen ja esiintyen Pariisissa salongeissa ja konserttisaleissa yhtänä arvostetuimmista muusikoista. Soria kohtasi elämänsä viimeisinä vuosina suuri tragedia kun hänen ainoa tyttärensä Caroline kuoli 1837, minkä jälkeen hän enää esiintyi harvakseltaan ja kuoli itse kaksi vuotta myöhemmin.
Kolme etydiä Op. 6 (1815)
Fernando Sorin yhtenä tärkeimpänä perintönä kitarakirjallisuuteen ovat hänen useat laajat etydien ja harjoitelmien kokoelmat. Tosin aikalaisiltaan hän sai usein kritiikkiä siitä, että hän kirjoittaa liian vaikeita harjoituskappaleita kitaralle. Vähitellen hänen etude, exercise ja leçon -nimiset harjoituskappaleensa tulivat helpommaksi, tosin sillä hinnalla ettei hän malttanut olla lisäämättä kappaleisiin sarkastisen humoristisia omistuksia kuten "omistettu niille joilla on vähiten kärsivällisyyttä". Sor asetti riman korkealle säveltäessään kitaralle ja vaikeus usein syntyy, ei niinkään briljeeraamisen tarpeesta, vaan musiikin moniäänisyydestä. Hyvänä esimerkkinä tästä on konsertissa ensimmäisenä kuultava Etydi nro 12, hänen ensimmäisen etydisarjansa Op. 6 viimeinen etydi, joka neliäänisenä satsina luo mielikuvia jousikvartetista kaikkien äänten liikkuessa itsenäisesti klassisen äänenkuljetusopin mukaisesti. Etydi nro 8 on kolmiääninen koraali ja Etydi nro 11 tuo melodisuudessaan mieleen laulajan säestämässä itseään kitaran hellin arpeggioin, asema jonka aikalaiset mielellään kitaralle soittimena antoivat ja jota vastaan Sor taas taisteli pyrkien nostamaan kitaralle säveltämisen tasoa.
Trois Pièces de Société, op. 36, no. 3 (1828)
Sor julkaisi Pariisissa v. 1828 kaksi opusta Trois Pièces de Société -teoksia, jotka olivat intiimeihin salonkikonsertteihin tarkoitettuja lyhempiä kaksiosaisia konserttinumeroita. Tässä konsertissa kuultava teos on jälkimmäisen opuksen viimeinen teos, jossa Sor virittää kuudennen kielen normaalista virityksestä puolisävelaskeleen ylemmäksi helpottaakseen F-duurisävellajia. Toisen osan nimi Chasse viittaa metsästykseen ja Sor luo orkestraalisia tehoja metsästystorvi-imitaatioineen ja itse olen kuulevinani joissakin oikean käden peukalon pyyhkäisemissä soinnuissa koirienkin haukuntaa.
Morceau de Concert op. 54 (1832)
Fantasia oli Sorin suosima teosmuoto, joka 1810-20-luvuilla usein tarkoitti aikansa muodikasta konserttinumeroa "variaatioita tunnetusta teemasta" sisältäen johdannon ja codan. 1830-luvulla Sor usein lisäsi loppuun jonkun tanssinumeron, joka tässä Morceau de Concert -teoksessa on nopea valssi, variaatioiden pohjalla olevan teeman ollessa tällä kertaa Sorin omaa käsialaa. Pariisissa vuonna 1832 julkaistu teos on omistettu Ranskan kuninkaan siskolle Princess Adélaïdelle, jolla oli huomattavaa valtaa Ranskassa ja omistus kertookin säveltäjän läheisistä väleistä kuningasperheeseen.
François-Joseph Fétis, aikansa merkittävimpiä musikologeja, kuvailee teosta v. 1833: "Syvällisenä muusikkona, erinomaisen maun omaavana ja tarpeellisella peräänantamattomuudella varustettuna taiteilijana sekä poikkeuksellisen lahjakkaana esittäjänä herra Sor on kirjoittanut kitaralle tavalla, jolla kukaan ei ole kirjoittanut ennen häntä ja jolla vain harvat säveltäjät kykenevät kirjoittamaan, vaikka ottaisivatkin hänet esikuvakseen. Ehkä kuitenkaan missään hänen sävellyksessään nämä huomattavat ominaisuudet eivät tule esiin yhtä selvästi kuin tässä teoksessa, jota nyt tarkastelemme.
Laaja johdanto, joka on – jos niin voidaan sanoa – yhtä voimakas kuin orkesterille kirjoitettuna voisi olla, johdattaa harvinaislaatuisen eleganttiin teemaan, jonka tyyli on kuin parhaassa pianomusiikissa. Tämän jälkeen seuraavat muunnelmat ovat milloin viehkeitä, milloin loisteliaita, mutta aina täynnä sitä harmonista hienostuneisuutta, joka leimaa kaikkia herra Sorin sävellyksiä ja jota tavataan vain niissä".
Francisco Tárrega: Preludi No. 1 ja Capricho Arabe (Serenata)
1800-luvun alkuvuosikymmeninä varhaisromantiikan ajan kitara ollut hetken aikaa hyvin muodikas soitin ympäri Eurooppaa. Tultaessa 1800-luvun puoliväliin merkittävimmät kitaristit Sor, Giuliani, Aguado ja Carulli olivat jo kuolleet ja vähän samoin oli käymässä kitaralle, joka ei herkkäsointisena soittimena tuntunut pystyvän vastaamaan romantiikan ajan musiikin alati kasvaville sointitehoille ja harmonian kehittymiselle. Kitara ikään kuin palasi juurilleen, Espanjaan. Espanjalaisen kitaravirtuoosin Julian Arcasin (1832-1882) ja kitaranrakentaja Antonio de Torresin (1817-1892) yhteistyön ansiosta Torresin uudet soittimet viitoittivat tietä nykyisen kaltaiselle klassiselle kitaralle, suurempisointiselle ja entistäkin sävykkäämmälle soittimelle.
Vuonna 1862 kymmenvuotias Francisco Tárrega (1852-1909) tapasi Julian Arcasin ja Tárrega aloitti kitaratunnit Arcasin johdolla Barcelonassa. Arcasin kautta myös Tárrega päätyi soittamaan Torresin soittimilla. Tárrega opiskeli kitaransoiton lisäksi myös pianonsoittoa sekä säveltämistä Madridin konservatoriossa. 1870-luvun lopulle tultaessa Tárrega opetti kitaransoittoa sekä konsertoi eri puolilla Espanjaa. Seuraavan vuosikymmenen alussa Tárrega soitti ensimmäiset ulkomaan kiertueensa esiintyen mm. Pariisissa ja Lontoossa.
Torresin kehittämät uudistukset kitaranrakennuksessa ja Tárregan oivalliset sovitukset kitaralle pianokirjallisuudesta veivät kitaraa kohtii monipuolisempaa sointi-ilmaisua sekä laajempia ennen kartoittamattomia harmonisia mahdollisuuksia. Edellä mainitut vaikutteet heijastuivat myös Tárregan omaan musiikkiin, jossa pääpaino on laajamuotoisten teosten sijaan herkkäpiirteisillä karaktäärikappaleilla, preludeilla, etydeillä, kapriiseilla ja tansseilla.
Trad./sov. Miguel Llobet: Canciones populares catalanas
Miguel Llobet (1878-1938) syntyi tasan sata vuotta Fernando Soria myöhemmin samaisessa Barcelonan kaupungissa. Euroopassa 1800-luvun jälkipuoliskolla vallalla ollut kansallisromantiikka vaikutti myös Kataloniaan herätellen uudelleen tietoisuutta alueen omista kulttuurijuurista. Yksi keskeisistä katalonialaista kulttuuria yhdistävistä tekijöistä olivat kansanlaulut, jotka olivat säilyneet lähinnä suullisesti vuosisatojen ajan ja joihin muusikot nyt tarttuivat samalla uudistaen traditiota uusien taidevirtausten sävyttämänä.
Francisco Tárregan oppilaista merkittävimmän kansainvälisen karriäärin loi Miguel Llobet, jonka kitarasävellykset ovat vasta viime aikoina saaneet ansaitsemaansa laajempaa arvostusta lukuisten levytysten myötä. Llobet sovitti kitaralle toistakymmentä katalonialaista kansanlaulua, joista olen tähän konserttiin valinnut seitsemän. Kahden ensimmäisen La nit de nadal (Jouluyö) ja La filadora (Kehrääjä) sekä viimeisen El noy de la mare (Äidin poika) sanat liittävät kappaleet joulunaikaan. El mestren (Opettaja) ja Lo fill del rey (Kuninkaan poika) ovat rakkausaiheisia lauluja. Ensimmäinen kertoo tarinan oppilaasta johon opettaja rakastuu ja jälkimmäinen kertoo neidosta, jonka sydän särkyy kuninkaan pojan tähden . El testament de n'Amelia (Amelian testamentti) oli katalonialaisten rakastama sen melankolisen luonteen vuoksi, sanat kertovat traagisen tarinan äitipuolen myrkyttämästä tyttärestä. Laulussa Cançó del lladre (Varkaan laulu) kuullaan tuomiotaan odottavan varkaan muistelmia taipaleestaan.
Joaquin Rodrigo: Trés Piezas Españolas (1954)
1900-luvun merkittävimpiin espanjalaissäveltäjiin lukeutuva Joaquin Rodrigo (1901-1999) ammensi musiikkiinsa monipuolisesti aineksia Espanjan rikkaasta kulttuurihistoriasta roomalaiselta aikakaudelta aina nykyrunoilijoihin asti . Kolmivuotiaasta lähtien sokea Rodrigo aloitti musiikkiopintonsa Valenciassa ja opiskeli myöhemmin myös Pariisissa. Rodrigo sävelsi laajasti niin orkesteri- kuin kamarimusiikkia ja hänet tunnetaan parhaiten Aranjuez-kitarakonsertostaan ja erityisesti sen kauniista Adagio-osastaan. Soolokitaralle hän sävelsi laajan tuotannon.
Tres Piezas Españolas (kolme espanjaista kappaletta) Rodrigo kirjoitti maanmiehensä kitarataiteilija Andrés Segovian pyynnöstä. Musiikki tuntuu henkivän Aranjuez-konserton tavoin 1700-luvun espanjalaisen hovin loistoa ja Scarlattin espanjalaisesta kansanmusiikista inspiroitunut sävelkieli tulee paikoin mieleen, toki aina rodrigomaisen kirpeän harmoniapaletin läpi suodattuneena. Keskimmäinen kappale Passacaglia on espanjalaista alkuperää oleva variaatiomuoto, jossa sama bassolinja kulkee läpi koko osan mun tekstuurin muuntuessa jatkuvasti. Ääriosat Fandango ja Zapateodo saavat rytmisen ilmeensä samannimisten andalusialaisten tanssien pohjalta.
ARTISTIN MUUT TILAISUUDET | RELATED EVENTS
LIPUT | TICKETS
- Ennakkomyynti päättyy 2 tuntia ennen konserttia | Available in advance until 2 hours before the concert
- Lippuja myydään myös ovelta, mikäli konsertti ei ole loppuunmyyty | Tickets are also available at the door, if the concert is not sold out
Kävijäkysely
Vastaa kyselyyn ja voita festaripassi vuodelle 2027!
