Tampere Guitar Festival 3.-11.6.2017

>> Palaa takaisin tapahtumasivulle >>

MARZI NYMAN

Marzi Nyman on yksi aktiivisimmistä suomalaisista kitaristeista, ja on tuttu monesta bändistä ja esiintymisistään televisio-ohjelmissa. Hän on esiintynyt useiden eri kokoonpanojen kanssa, muun muassa Nylon Beatissa, Hemma Beastissä, UMO Jazz Orchestrassa, Husbandissa, Iiro Rantala New Triossa ja GG Caravanissa.

Nyman soitti pianoa kymmenen vuotta, ennen kuin alkoi varsinaisesti soittaa kitaraa. Hän harjoitteli kitaransoittoa Jarmo Saaren opetuksessa Tapiolan lukion musiikkilinjalla. Lukioikäisenä hän soitti jo Nylon Beatin taustayhtyeessä. Hän aloitti opinnot Sibelius-Akatemian jazz-osastolla vuonna 1998 ja vuonna 2003 hönet valittiin Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi. Nyman on näkynyt runsaasti mediassa esiintyessään Joonas Hytönen Show’ssa Lenni-Kalle Taipaleen yhtyeen vakiojäsenenä, sekä soittaessaan useana vuonna Linnan juhlien jatkoilla.

Nyman on säveltänyt musiikkia elokuviin, kuten Keisarikunta, jonka soundtrackilla hän myös johti orkesteria. Hänen muita sävellyksiään ovat Tapiola Sinfonietalle tehty ’’Sähkökitarakonsertto’’ ja Lahden urkuviikoille tilattu ’’Konsertto uruille, sähkökitaralle, jousikvartetille, alppitorvelle ja Harley-Davidson moottoripyörälle’’.

Nyman julkaisi sooloalbuminsa vuonna 2006. Marzi-levyllä hänen kanssaan soittavat basisti Harri Rantanen ja rumpali Anssi Nykänen, jotka ovat Nymanin kanssa esiintyneet kokoonpanossa Marzi Nyman trio. Nyman valittiin vuonna 2012 Espoo Big Bandin vakituiseksi kapellimestariksi.

Marzi Nyman

>> Palaa takaisin tapahtumasivulle >>

Tilaa uutiskirje